Tällä hetkellä keskustellaan taas inkluusiosta kouluissa. Koska aihe on erittäin omakohtainen, on pakko avautua. Sanon heti alkuun, että kaikilla lapsilla on oikeus olla osa yhteisöä, myös koulussa. Tätähän inkluusio yksinkertaisesti tarkoittaa: tehdään koulusta sellainen, että kaikenlaisten lasten osallisuus on mahdollista.
Sitten käytännön elämään. Erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeet vaihtelevat valtavasti, mutta useimmille muutama perusasia on avainasemassa: aikuisen vahva tuki, tuttu päivärytmi, rauhallinen oppimisympäristö. Tässä auttavat pienet ryhmät, joissa on jokaista lasta kohti riittävä määrä aikuisia. Aikuisilla täytyy olla osaamista erityislasten kanssa toimimisesta, ja heillä täytyy olla aikaa oppia tuntemaan lapset hyvin, että pystyvät kommunikoimaan näiden kanssa toimivalla tavalla.
Oma lapseni oli pienenä päiväkodissa tavallisessa ryhmässä. Sairaalan lastenneurologi oli ajatellut, että henkilökohtaisen avustajan kanssa lapsi pärjäisi ryhmässä ja voisi hyötyä tavallisten lasten mallista taitojen harjoittelussa. Päiväkotipaikkaa hakiessani kävi ilmi, että kaupunki ei myönnä henkilökohtaisia avustajia. Saimme kuitenkin ryhmään ryhmäavustajan. Päiväkotipäivien aikana lapseni useimmiten istuskeli omissa oloissaan muiden leikkiessä. Lounasta hän ei syönyt, koska ei osannut syödä kuin sosemaista ruokaa.
Koulussa lapseni on jatkanut uusien taitojen opettelemista turvallisessa pienryhmässä tuttujen ja osaavien aikuisten johdolla. Nykyään lempiruokaa ovat lahnapuikot, joiden syömistä hän harjoittelee aikuisen auttaessa vieressä. Arkemme on hyvin erilaista kuin useimmissa muissa kolmasluokkalaisten lasten perheissä, mutta lapsi viihtyy koulussa ja oppii siellä paljon uutta joka päivä.
Inkluusiosta puhuminen vie huomiota pois lapsesta, jonka pitäisi olla keskustelun keskiössä. Minusta lapseni on tällä hetkellä tukevasti osa kouluyhteisöään, vaikkei vietäkään päiviään ”tavallisten” lasten kanssa samassa luokassa. Erityislasten perheissä ikuinen, suunnattomasti voimia vievä haaste ei ole inkluusion puute vaan lapsen tarvitseman tuen saaminen. Avustajia ei myönnetä, erityisluokille ja erityiskouluihin on pitkät jonot. Omallekin lapselleni sairaalasta suositeltiin vahvasti erityiskoulun luokkaa, mutta kaupungilta kerrottiin, ettei se ole mitenkään realistinen toive.