marjakaitaniemi.fi
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
12.02.2021

Lapsen on saatava tarvitsemaansa tukea

Tällä hetkellä keskustellaan taas inkluusiosta kouluissa. Koska aihe on erittäin omakohtainen, on pakko avautua. Sanon heti alkuun, että kaikilla lapsilla on oikeus olla osa yhteisöä, myös koulussa. Tätähän inkluusio yksinkertaisesti tarkoittaa: tehdään koulusta sellainen, että kaikenlaisten lasten osallisuus on mahdollista.

Sitten käytännön elämään. Erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeet vaihtelevat valtavasti, mutta useimmille muutama perusasia on avainasemassa: aikuisen vahva tuki, tuttu päivärytmi, rauhallinen oppimisympäristö. Tässä auttavat pienet ryhmät, joissa on jokaista lasta kohti riittävä määrä aikuisia. Aikuisilla täytyy olla osaamista erityislasten kanssa toimimisesta, ja heillä täytyy olla aikaa oppia tuntemaan lapset hyvin, että pystyvät kommunikoimaan näiden kanssa toimivalla tavalla.

Lisäksi ”tavallisten” ja erityislasten päivärytmit voivat olla hyvin erilaisia. Siinä missä tavallisessa luokassa päivään voidaan mahduttaa monenlaista projektia, pienryhmässä päivärytmi voidaan suunnitella porukan tarpeiden mukaan. Tarvittaessa siirtymiin ja arjen toimintojen harjoitteluun voidaan varata paljon aikaa. Vessassa käynnin ja vaatteiden pukemisen harjoittelu voi viedä ison osan koulupäivästä.

Oma lapseni oli pienenä päiväkodissa tavallisessa ryhmässä. Sairaalan lastenneurologi oli ajatellut, että henkilökohtaisen avustajan kanssa lapsi pärjäisi ryhmässä ja voisi hyötyä tavallisten lasten mallista taitojen harjoittelussa. Päiväkotipaikkaa hakiessani kävi ilmi, että kaupunki ei myönnä henkilökohtaisia avustajia. Saimme kuitenkin ryhmään ryhmäavustajan. Päiväkotipäivien aikana lapseni useimmiten istuskeli omissa oloissaan muiden leikkiessä. Lounasta hän ei syönyt, koska ei osannut syödä kuin sosemaista ruokaa.

Saimme myöhemmin paikan pienryhmästä, jossa oli riittävästi erityislasten kanssa työskentelyyn erikoistuneita aikuisia ja vähän lapsia. Lapseni taidot alkoivat kehittyä huimaa vauhtia. Ensimmäisenä päivänä kerroin erityislastentarhanopettajalle, että syöminen on ollut ongelma. Opettaja totesi, että pitäähän lapsen päivän aikana syödä, ja hankki ryhmään sauvasekoittimen. Tämä pieni, mutta meille suuri tapahtuma kertoo minusta siitä, mistä erityislasten tuen tarpeessa on kyse: katsotaan lasta ja tehdään päiväkodista tai koulusta juuri hänen tarpeisiinsa sopiva.

Koulussa lapseni on jatkanut uusien taitojen opettelemista turvallisessa pienryhmässä tuttujen ja osaavien aikuisten johdolla. Nykyään lempiruokaa ovat lahnapuikot, joiden syömistä hän harjoittelee aikuisen auttaessa vieressä. Arkemme on hyvin erilaista kuin useimmissa muissa kolmasluokkalaisten lasten perheissä, mutta lapsi viihtyy koulussa ja oppii siellä paljon uutta joka päivä.

Inkluusiosta puhuminen vie huomiota pois lapsesta, jonka pitäisi olla keskustelun keskiössä. Minusta lapseni on tällä hetkellä tukevasti osa kouluyhteisöään, vaikkei vietäkään päiviään ”tavallisten” lasten kanssa samassa luokassa. Erityislasten perheissä ikuinen, suunnattomasti voimia vievä haaste ei ole inkluusion puute vaan lapsen tarvitseman tuen saaminen. Avustajia ei myönnetä, erityisluokille ja erityiskouluihin on pitkät jonot. Omallekin lapselleni sairaalasta suositeltiin vahvasti erityiskoulun luokkaa, mutta kaupungilta kerrottiin, ettei se ole mitenkään realistinen toive.

Toivoisin koulukeskusteluun enemmän erityislasten perheiden näkökulmaa ja konkretiaa. Meiltä kannattaa kysyä, mitä lapsi tarvitsee. Tunnemme lapsemme aika hyvin.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

17.06.2021

Varavaltuutettu Kaitaniemi kiittää

14.06.2021

Helsingin luonto tarvitsee suojelijoita

07.06.2021

Helsingin on tehtävä itselleen selväksi, mikä on Helenin omistuksen tavoite