marjakaitaniemi.fi
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
15.04.2021

Koulutusleikkausten vaikutukset lapsiin

Sain ajankohtaista sähköpostia Anna ääni lapselle -kampanjalta. Viestissä muistutetaan, että poliittisia päätöksiä tehtäessä ei riittävästi arvioida niiden vaikutuksia lapsiin, vaikka jo YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa niin tekemään. Ajankohtainen asia on siksi, että eilen oli Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokous, jossa peruttiin iso osa tämän vuoden budjetissa hyväksytyistä koulutusleikkauksista.

Vasemmisto kävi syksyllä viimeiseen asti neuvotteluja, jotta koulujen rahoitusta ei leikattaisi. Lopulta kokoomus, vihreät, SDP ja RKP kuitenkin päättivät leikata koulutuksesta noin 22 miljoonaa euroa. Vasemmisto ei tätä hyväksynyt, vaan jäi ulos budjettisovusta.

Tämän jälkeen on ollut omituista seurata budjetin hyväksyneiden puolueiden väitteitä siitä, että koulujen rahoitus on oikeastaan hyvällä tolalla. Samaan aikaan mm. Helsingin opettajien ammattiyhdistys HOAY ry ja vanhempainyhdistysten alueyhdistys HELVARY toivat esiin aivan erilaisia viestejä koulujen arjesta. Leikkaukset uhkasivat kasvattaa ryhmäkokoja ja vähentää yksilöllisen opetuksen määrää. Oppilashuolto on jo nykyisellään ruuhkautunut ja tilanne olisi leikkausten myötä pahentunut. Erityisen tuen oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea. Olen nostanut näitä puheenvuoroja esiin mm. tällä sivustolla.

Mietin, miten tämänkaltainen moka voitaisiin välttää jatkossa. Valmistelen itse työkseni isoja päätöksiä, jotka koskevat investointeja uusiutuvaan energiaan. Osana päätöksen valmistelua selvitämme laajasti hankkeen vaikutuksia mm. luontoon ja ihmisten elinoloihin. Haluamme varmistua etukäteen siitä, että hankkeemme on laadukkaasti suunniteltu ja riskit ovat hallinnassa.

Miksei samaa vaikutusarviointia harrasteta ainakaan yhtä systemaattisesti kaupungin päätöksenteossa? Myös koulutuksesta leikkaamisessa on kyse isosta päätöksestä, jonka vaikutusten arvioinnin luulisi olevan olennainen osa päätösvalmistelua.

Tärkeä osa vaikutusten arviointia on osallisten kuuleminen. Jos budjetin hyväksyneet puolueet olisivat ennen päätöksentekoa kuulleet vaikkapa helsinkiläisten koulujen opettajia, niin ehkä leikkaukset olisi jätetty tekemättä. Kuten Anna ääni lapselle -kampanjassa sanotaan, on aina viisaampaa arvioida päätösten vaikutukset ennakolta kuin harmitella jälkikäteen.

Takaisin etusivulle

Uusimmat blogikirjoitukset

17.06.2021

Varavaltuutettu Kaitaniemi kiittää

14.06.2021

Helsingin luonto tarvitsee suojelijoita

07.06.2021

Helsingin on tehtävä itselleen selväksi, mikä on Helenin omistuksen tavoite